sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Back in business!

Meidän tauko on ohi! Palasin Suomeen toukokuun puolivälin jälkeen, ja ollaan sen jälkeen ehditty käydä tekemässä muutamat treenit. Ensimmäiset tauonjälkeiset treenit menivät muuten tosi hyvin, mutta sellainen pikkujuttu kävi, että Dippi ei osunut kertaakaan puomin kontaktille. ;D Tai osui, kun tehtiin vaan puolikasta puomia, mutta jos juoksi koko puomin, loikkasi joka ikinen kerta. Olin silleen, että jep, täähän alkaa loistavasti. :D

Seuraavat treenit sujuivatkin sitten tosi hyvin, myös puomin suhteen. Siitä lähtien ollaan menty vähän sellaisella joka toinen kerta loistavasti, joka toinen kerta ei-niin-loistavasti -meiningillä. Ei siis pelkästään puomin suhteen, vaan ihan yleisesti. Yksissäkään ohjatuissa treeneissä ei olla käyty, vaan ollaan tehty itseksemme tai kavereiden kanssa.

Ei tämä siis nyt ehkä ole ihan paras mahdollinen lähtökohta sm:lle, mutta eipä voi nyt mitään. :D Tänään ollaan menossa sentään kokeilemaan kisaamista, että saadaan edes yhdet normikisat alle ennen sm-kisoja. "Vähän" tämä oma jalkakin (joka ei sitten parantunut Irlannin reissun aikana niinku yhtään) on rajoittanut menoa, eli senkään takia ei olla osallistuttu mihinkään ohjattuihin treeneihin. Vois olla paremminkin, mutta toisaalta voisipa olla huonomminkin! :) Näillä mennään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti